Ihan NÄIN paljon lunta ei  pihallamme vielä ole, mutta kuitenkin sen verran on lunta tupruttanut, että eilen ja tänään olen tehnyt kolaushommia. Viisirenkaisen kaivomme maanpäällinen osa kansineen kaikkineen on nyt valkean kummun kätkemä, ja talomme sokkelikin on saanut suojakseen luonnon ilmaiseksi toimittamaa eristettä. Eipä enää vedä lattianraoista!

   Helpolla sitä nykyään pääsee. Siihen aikaan, kun asuttiin vanhassa talossa ilman vesijohtoja ja muita mukavuuksia eikä ollut vielä kaivoakaan, talvisin laitoin tyhjän maitotonkan suksikelkkaan, otin kirveen käteen ja kiipesin pihan reunasta alkavaa rinnettä. Se on nähkääs sellainen rinne, että kesällä sieltä kuuluu lirinää ja lorinaa silloinkin, kun vettä ei näy. Mies kertoo totena juttua, että kun hän kerran poimi rinteestä kiven, sen alla oli pikkukala.

  Tällainen rinne tuppaa talvella paantamaan eli rinteen sisällä olevan veden pinta jäätyy ja ja jää leviää rinteen pintaa pitkin aina vain suuremmalle ja suuremmalle alueelle. Jään alla on vettä, eli kirveellä vain avantoa jäähän ja kuupalla tai sinkkiämpärillä tonkka täyteen. Sitten tasapainoilin suksikelkan kanssa alas rinnettä ja pihan poikki tupaan. Lapset tulivat mielellään mukaan vedenhakureissulle ja lauloivat: "Kaikki joukolla jäätä särkemään ...".

Keväällä, kun maa suli, vietiin tavallinen puutarhaletku rinteeseen ja sieltä vesi virtasi omalla painollaan pihalle asti.