Vapunpäivänä sain loppuun Philippa Gregoryn SUKUKARTANON, vetävästi kirjoitetun viihdepläjäyksen. Päähenkilö Beatrice Lacey on valmis tekemään ihan mitä tahansa saadakseen hallita sukukartanoaan Wideacrea, ja tekeekin.. .1770-luvun Sussexissa naisella ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta periä eikä virallisesti  omistaa sääntöperintötilaa.

2.5. Kirjastoauton lastenkirjahyllystä osui silmiini iso liuta  minulle tuntemattoman kirjailijan, Sari Peltoniemen, teoksia. Lainasin kolme "KUKKA KAALINEN" - lastenromaania. *Mikä meno, mikä lento*. Mielikuvitusta tekijällä piisaa, moneen lähtöön - tai paremminkin erilaisten toisten tasojen kuvaamiseen ... milloin Korvatunturilla, milloin paikassa, johon muusikot pääsevät lepäämään. Entäs pidättekö mahdollisena, että Joulupukki on vain osa-aikainen taruhenkilö?

Päähenkilön kykyä jutella eläinten ja varsinkin esineiden kanssa on käytetty oivaltavasti. Lainaan (futuuri) lisää Peltoniemen kirjoja!

3.5. "Vihtori Peltonen poistui tammikuun alkupäivinä 1900 Porvoosta tuntemattomalle seudulle." Näin alkaa Matti Kuusen esipuhe Johannes Linnankosken VALITUISSA TEOKSISSA.

Päätoimittajasta ja Porvoon suomalaistoiminnan sielusta, Peltosesta,  tuli siis  "piilopaikoissaan" romaaneita ja näytelmiä kirjoittava Linnankoski.

Olimme lukiossa päntänneet ja analysoineet 'PAKOLAISET', mutta en enää muistanut siitä kuin nimen. 'LAULUN TULIPUNAISESTA KUKASTA' luin parikymppisenä, ja siitä jäi mieleeni vain Olavin kulkeminen tytöstä tyttöön.

'Valitut' oli yllättävän hyvää lukemista, kieli ei ollut ollenkaan vanhentunutta - paitsi Jeftan tyttäressä, joka oli muutenkin turhan hurmoshenkinen.

5.4. Anne B. Ragden 'Berliininpoppelit' alkoi sellaisella itsemurhakuvauksella, että jos en olisi jo aikaisemmin  lukenut sarjan kahta myöhempää osaa ja pitänyt niistä,olisi lukemiseni saattanut tyssätä lyhyeen. Nyt luin kirjan kokonaan; olihan se kohtalaisen hyvin kirjoitettu. Norjankielinen nimistö saa joskus aikaan hymynpoikasen suomalaisluijan suupieliin. tässä kirjassa sen aiheutti tieto, että Erlend oli suorittanut asevelvollisuutensa Persaunetissa. Persaunet - niminen paikka on oikeasti olemassa, Tronheimissa.

                                                  - - -

   UUTINEN: Suomen valtiovarainministeriö on tehnyt lahjoituksen kirjastoille! Kaksi osaa valtionvarainministeriön historiaa, yhteispaino viisi (5) kiloa. Tässäpä vähintään viikko vierähtää, ennenkuin joka sivu on luettu. Alun perusteella teokset ovat laatutyötä, vieläpä elävästi ja mielenkiintoisesti kirjoitettua tekstiä. Suurikokoiset, painavat kirjat ovat hieman hankalia pidellä, kun istun lukemassa laiskanlinnassani, jalat aputuolilla. Onneksi olen nostellut ahkerasti silitysrautaa, sellaista antiikkista umpirautaista, jossa on puinen kädensija. Painaa 2,5 kg, siis tosi hyvä punnus nosteltavaksi; pitää käsivarren lihakset timmissä kunnossa.

  13.5. Arvioin lukuvauhdin aivan liian nopeaksi, viikko ei näet riittänyt edes ensimmäisen osan lukemiseen.  Sakari Heikkinen ja Seppo Tiihonen kirjoittavat tiivistä tekstiä. Kai mun täytyy vähän outo olla kun nautin valtiovarainministeriön historian läpikäymisestä. Nyt toisen osan kimppuun! Ei vielä, sitten kun jääkiekon MM-kisoilta kerkeän. Olen katsonut joka ainoan ottelun, joka FST:ltä ja TV kakkoselta on tullut eli kaksi peliä päivässä ja koosteet kahdesta muusta päälle.

 Mielenkiintoisinta antia olivat sortovuosista kertovat luvut. Etsimättä tuli mieleeni vertailu EU:n ja EMUn vaikutukseen Suomen itsenäiseen raha- ja talouspolitiikkaan. Eniten uutta tietoa sain toisessa  osassa, talvi- ja jatkosodan rahoituksen järjestämisessä kertovissa luvuissa. Sodanjälkeisen ajan paljastuksissa shokkivaikutuksisin oli tieto, että Suomi sai Neuvostoliitolta kaksi suurta kultalainaa teollisuuden  investointeihin ja voimalaitosrakentamiseen  50-luvulla.

 23.5. Tähän väliin jäi kymmenen päivää, johon mahtui  jääkiekon lisäksi yöreissu Ivaloon ja sieltä saatu flunssa; onneksi kuumeeton, niin että olen pystynyt heittelemään kaksi kuutiota koivuklapeja pihalta liiteriin. Lukenutkin olen: Valtionvarain toisen osan jälkeen tartuin kevyeen nuortenkirjaan.  Klaus Hagerupin "Markus ja jalkapallohuumaa" on varsin keskinkertainen tarina luuseri Markuksesta. Ainoa plussapuoli oli, ettei Markuksesta kirjan lopussakaan tullut suurta jalkapallostaraa.

Nancy Thayer, hauskojen KUUMIEN AALTOJEN KERHO - kirjojen tekijä on väsännyt uusimpansa, "Charlotten puutarhan", ilmeisesti kovassa kiireessä, koskapa tekstiin on pujahtanut monia pieniä ristiriitaisuuksia.

26.5. Pia Ingströmin 'Äitiä ikävä' on kaksijakoinen kirja. Alkupuoli eksistentiaalista itsepohdiskelua ja "yrityksiä löytää kauneus rumuudessa ja rumuus kauneudessa". (inessiivit kääntäjä Salla Simukan.) Loppupuolella keskitytään pseudososiologiaan ja kirjoittajan suvun historiaan. Ei alkuunkaan tieteellistä otetta, luovutetun alueen nimistökin heittää häränpyllyä "kunhan on sinnepäin - tyyliin". Ilmaus "Jaakkiman pitäjä Sortavalan kunnassa" kauheudessaan oli vähällä viedä yöuneni.

Mitäs hämäläiset tykkäisivät, jos esi-isän kerrottaisiin olevan kotoisin  Pirkkalan pitäjästä Ylöjärven kunnassa?

28.5. 'Valtuuskunta' kuuluu ufo-kirjallisuuteen. Parhaiten kuvaan tätä Rainer Erlerin kirjaa kertomalla, että neljän aukeaman teksti oli haihtunut taivaan tuuliin eikä se harmittanut yhtään.