Nyt on mukavan lauhaa, aamuisin kyllä yli 20, mutta päiväruoan jälkeen voi hyvin hiihdellä tai kolata lunta noin 10 pakkasasteen talvisäässä, auringonpaisteessa jopa lämpimän puolella.    

Helmikuussa kyllä kylmää  piisasi.

Kahdeksana aamuna peräkkäin oli reippaastikin yli 30 miinusastetta, eikä
iltapäivisinkään lämpö kohonnut kuin muutaman asteen.

 

   Toissapäivänä, kun palailin postilaatikolta lehdet ja kirjeet
selkärepussa, en malttanut hiihtää suoraan kotiin, vaan kiertelin
melkein tunnin lähimaastoja.

   Välillä piti pysähtyä: auringon viimeiset
säteet lämmittivät selkääni, mutta edessäni kirkkaansinisellä
taivaalla paistoi valkoinen kuu, lähes täysi. Ympärillä koskematon
hanki - no joo, tingitään vähän, olihan hangessa poron ja ketun
jälkiä; ja naapurin koirakin oli ehtinyt kävellä edellispäivänä
aukihiihtämääni  latua pitkin.


    Toissa viikolla pääsin Auttaja-Aslakin kyydissä kauppaan. Isak ei
lähtenyt "kokeilemaan, kumpi jäätyy ensin, mies vai auto".
 Kunnassa on kaksi kunnan sosiaalitoimen palkkaamaa  Auttaja-Aslakia
ja näillä usein vielä tukityöllistetty nuorukainen apulaisena.
Auttavat mummoja polttopuiden pienimisessä ja vanhoja vaareja pienissä
korjaustöissä jne. Tosi hieno homma!
      Minun kuskaaminen ei  kyllä kuulu Aslakin tehtäviin, mutta pääsin
siivellä. Tieto siitä, kuka kulloinkin on kohta tulossa "tien päälle", leviää
täällä toisinaan uskomattoman nopeasti.  Nyt kuulin
koulukyytitaksimieheltä.  Pyrin ensin hänen mukaansa. mutta auto oli täynnä.
    Tämänviikkoisen kauppareissun pystyimme Isak ja minä jo tekemään
omalla vanhalla Toytotalla.

 Tähän loppuun tyttären perheen versio
vanhasta körö-körö-kirkkoon-lorulaulusta:

  Törötörö kirkolle... papinmuorin penkille...
mustalla mersulla... valkealla volvolla... sinisellä saabilla...
 ukin vanhalla toyotalla!

.

P.S.  Usa – pelin jälkeen kävi leijonia sääliksi. Hienosti pojat kuitenkin ottivat lopulta pronssia!